Nyt hihnalle laukku ja viimeinen kuppi naamaan. Kohta pilvien päältä voin muistaa tämän maan.Tätä biisiä laulettiin vuos sitten kesäkuussa kaverini mökillä saunoessa. Tuollon vielä ajattelin olevani lukiolainen, joka kirjoittaa ylioppilaaksi kahdessa vuodessa, lukee pääsykokeisiin ja elää vasta koulun jälkeen...
Nyt 14 kuukautta myöhemmin istun lentokoneessa matkalla kohti Bristolia. Näinä hetkinä koneen pitäis nousta yläilmoihin ja mun pitäis jättää taakseni kotimaa, kaverit, perhe, koulu sekä kaikki muu tuttu ja turvallinen, olla 10 kuukautta melkein omillani, ilman turvallista tukiverkkoa sekä luoda uusi elämä toiselle puolelle Eurooppaa.
Mua jännittää. Ei pelota, mutta jännittää. Oon innoissani kaikesta uudesta ja etenkin se ajatus, etten tiedä yhtään mitä tuleman pitää on ihanaa. Tiedän että mua odottaa Briteissä host family, koulu, aluevalvoja sekä Ronja. That's it. Kaikki muu on vielä kysymys merkin alla, mutta kaikki selviää aikanaan.
On haikeeta jättää ja lähteä, mutta uteliaisuus ja halu päästä kiertää ja nähdä maailma voittaa kotiin jäämisen ihan 6-1. Siitä lähtien ku ilmottauduin vaihto-ohjelmaa, oon saanu kuulla kavereilta "Ellu älä lähe" "Ei pärjätä tääl" yms. aneluilta. Tietysti se pistää mietityttämään, mutta toivon rakkaat kaverit, että tajuutte, miks teen tän. Kyllä mullaki tulee teitä ikävä <3
Ja näin lopuks haluun kiittää kaikkii ihanista läksiäisistä ja lahjoista ja ajatuksista ja tuesta ja kaikesta mitä ootte antanu mulle! Love you guys <3
Viettäkää aivan mahtava vuosi tääl Suomessa, nii mäki teen Briteissä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti