Aika kuluu nopsaa, kun paljon tapahtuu...

Huhtikuu... NYT ON HUHTIKUU!? Vaikken vielä virallista päivää tiedäkään, niin lähtöön aikaa n. 4kk. Apua! Vastahan mä oon hakuprosessin lopettanu...
Ens viikolla olis Pajulahdessa valmennusviikonloppu, jonka takia jopa skippaan yhen partiotapahtuman!? Aika hurjaa... No ehkä se menee edelle, koska se on kuitenkin se ainut infotilaisuus mun tulevasta vuodesta.

Pari päivää sitte yks mun kaveri kyllästy  mun valitukseen, joten se heitti hienon kysymyksen läpällä? ilmaan: "Miks et sä lähe jo sinne Britteihis?" Se särähti vähän korvaan... Mut se saiki mut ajattelemaan asiaa. Vaikka mä ajattelenkin seitsemänä päivänä viikossa ja n. 30 päivänä kuukaudessa vaihtarivuotta, en mä silti vieläkään tajua, että mä oon oikeesti lähössä sinne!?

Kun mun muutama kaveri on jo tällä hetkellä vaihdossa, oon niitten blogeja lueskellu viime aikoina. Ne on saanu mut ajattelemaan, kuinka hienoa vaihdossa on ja kuinka paljon mä oikeesti sitä odotan. Siitä huolimatta ei vieläkään ole mun tajuntaan juurtunu, se etten ole enää vuoden kuluttua täällä.

Jos mä saisin päättää mitä OIKEASTI tekisin nyt, nii mä asuisin kaksiossa, poikaystävän kanssa, olisin kirjottanu ylioppilaaks ja mahdollisesti opiskelisin yliopistossa. Mutta koska mä en asu kaksiossa, mulla ei ole poikaystävää, en ole ylioppilas saatika sitten  opiskele yliopistossa, lähden siis vaihtoon.

Vaihtarivuotta ajatellen mulla on odotuksia, toiveita ja pelkoja. Eniten pelottaa ehkä se, et entä jos se perhe onki hirvee? Entä jos en sopeudukaan sinne? Myös se, et entä jos ne ei juokkaa kahvia ja yrittää tyrkyttää teetä mulle koko ajan? Mä niin nään itteni jossain pöydän ääressä, mummojen vieressä ja ne poraa katseellaan muhun reikiä, koska ne yrittää ettii musta mahdollisimman paljon etikettivirheitä...

Myös se vähän arveluttaa, että jos mulle tarjotaankin joka ikinen aamu englantilainen aamiainen... Muutaman kerran vuodes sen voi syödä, mut no ei joka aamu... Samoin joku Fish and chips. Voitte vaan kelata minkä näkösenä mä tuun takas sieltä.

                                            

   

Lukuvuosi jossain muualla

Tässä siis teksti, jonka kirjotin vaihtarivuodesta C-Rutilukseen.

Kun se tavallinen, itseään toistava, tylsä arki alkaa puuduttaa, tulee pakon omainen tarve lähteä jonnekin. Elämään voi myös alkaa kaivata sisältöä ja jotain uutta ja jännittävää ja sitä, etteivät vanhemmat ole jatkuvasti puhaltamassa jokaiseen naarmuun, joka eläessä tulee. Itselleni tämä tunne iski noin puolisen vuotta sitten, kun syysloman alettua ja koeviikon päätyttyä mietin kovasti ratkaisua ongelmaani. Uutuudenviehätys lukiosta alkoi hiipua, ja jatkuva stressi ja pimeä Suomi ryhtyivät ärsyttämään toden teolla. Hetken mietittyäni keksin mahtavan ratkaisun ongelmalleni.

Syöksyin välittömästi nettiin selailemaan eri järjestöjen sivuja ja kun sopivanjärjestö löytyi, olin valmis jättämään hakemuksen saman tien. Hakemuksen jättämisestä oli kulunut vain pari päivää, kun sain soiton järjestöltä. He olivat varanneet minulle ajan haastatteluun. Haastattelu oli englanniksi ja sen vuoksi se jännittikin hurjasti, mutta elossa siitä selvisin. Muutama päivä haastattelun jälkeen sain sähköpostia, jossa kerrottiin, että minut on hyväksytty vaihto-oppilaaksi lukuvuodelle 2012-2013.
Kun paripäivää oli jälleen kulunut ja asia alkoi valjeta minulle pikkuhiljaa, heräsi kysymyksiä. Miten voin lähteä, kun kaikki kaverit jäävät tänne? Entä partio tai koulu? Unohtavatkohan kaikki minut vuoden aikana? Entä kun minusta tulee sittenkin vuotta myöhemmin ylioppilas kun kavereistani? Asia ei siis ollutkaan aivan niin yksinkertainen, kun alussa ajattelin.

Kuten kaikessa, myös vaihtarivuodessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Hyviä puolia on muun muassa kielen oppiminen, uuteen kulttuuriin tutustuminen, uusien kavereiden saaminen sekä maailman näkeminen. Parhaimmaksi puoleksi kuitenkin nostaisin ehkä itsenäistymisen. Sen, että vanhemmat eivät jatkuvasti ole neuvomassa ja auttamassa, vaan joutuu itsekin ajattelemaan ja järjestelemään asioita. Huonoina puolina taas luonnollisesti on se että omat kaverit jäävät kotiin, perhe jää tänne, koulusta ollaan vuosi pois ja palattuani takaisin Suomeen, olenkin lukion toisella, kun kaverit ovatkin jo abeja.
Eniten vaihtovuodessa odotan uusia tuttavuuksia ja kulttuuriin tutustumista.  Paikallisen kielen eli englannin puhuminen sujuvasti on yksi tavoitteistani lukuvuoden aikana. Se ettei siellä ole ketään suomea puhuvaa ihmistä samalla jännittää mutta myös hirvittää. Usein mietinkin, että tulenkohan minä ymmärretyksi siellä.

Tulen asumaan Iso-Britanniassa isäntäperheessä eli jossakin perheessä, joka haluaa ottaa ylimääräisen perheenjäsenen. Onkin mielenkiintoista ajatella tulevaa vuotta. Oman perheeni tavat ovat juurtuneet minulle aika syvälle, joten hieman mietityttää pystynkö sopeutumaan uuteen perheeseen. Avoimella asenteella pärjää kuitenkin varmasti pitkälle.

Iso-Britannian koulujärjestelmä eroaa suomalaisesta koulujärjestelmästä suuresti. Britanniassa mennään kouluun jo viisivuotiaana, ja kaikki käyttävät koulupukua. Koulussa säännöt ovat myös tiukemmat. Etikettiä arvostavat brittiläiset ovat myös hyvin tarkkoja siitä, miten koulussa käyttäydytään. Kesäloma on yleisesti lyhyempi Britanniassa, mutta muut lomat ovatkin sitten pidempiä.

Vaihtovuodesta ei välttämättä tule elämäni parasta vuotta, mutta tapahtumarikkain ja kokemuksellinen vuosi kuitenkin. Odotankin ensisyksyä jo innolla. Kun on oikealla asenteella liikkeellä, varmasti tulen pärjäämään uudessa ja oudossa maassa. Pärjäilkää tekin täällä ja nähdään pian!