Muutama kuukausi sitten eräänä pimeänä syksyisenä päivänä, syyslomalla, alkoi pää osoittaa hajoamisen merkkejä ja muutenki tää tavallinen arki ahdistaa Suomessa. Pakon omainen tarve lähteä jonnekki valtas mut kokonaan. Mietin asiaa muutaman minuutin ja siitä sainkin idean lähteä vaihtoon. Vaihtoon lähtö tässä vaiheessa tuntu sinäänsä väärältä, mutta parin vuoden kuluttuu vois olla jo mahdontonta. Just on alkanu uus koulu, kauhee työrumba koulussa - nii ja niitä uusia ihania ystäviä toki unohtamatta. Partion takia tottakai mietin myös pitkään - pidempään kuin minkään muun asian takia. Vertsun kaa oltiin just saatu uus vartsa ja muutenki ollu mun vastuulla vaikka mitä hommia, mikä saa mut tuntemaan itteni jotenki huonoks ihmiseks, ku lähen vaan yht' äkkii pois. Kaikesta huolimatta päätin, et nyt tai sit ei välttämättä koskaan. Eihän mulla edes ole sitä poikaystävää, joka estäis... Niin ja partion eteen oon sen verran tehny duunii, et kyllä ne täällä pärjää varmaanki hetken ilman mua.
Maata mietin hetken aikaa ja päädyin lopulta Ranskaan, mutta suureksi harmikseni Ranskaan ei pääse ellei oo lukenu vähintää kahta vuotta ranskaa. WTF? Eihän mulla ole edes ollu mahdollisuutta lukea ranskaa ku vuoden. No enpä tuosta lannistunu, vaan kattelin maita ja punnitsin vaihtoehtoja. Lopulta päädyin Iso-Britanniaan. Kahvin juojana teevaltakuntaan - tulee olemaan hankalaa... ehkä?
No äiti ja isä oli ihan mielellää päästämäs mut vaihtoo ja tais se siskoki olla aika ilonen mun puolesta. Edes törkeen hintanen "perusohjelma" ei hetkauttanu kauheesti isää. Sit vaan lähetin hakemusta järjestöille päin, ja jo seuraavana päivänä tuli soitto sieltä. Siinä sitte vähä keskusteltiin ohjelmasta yms. Eikä siitäkään kulunu ku pari päivää nii tuli jo kutsu haastatteluun. Haastatteluki oli jo parin päivän päästä siitä. Nopeaa toimintaa siis!
Yleensä mua ei esiintymiset tai haastatteut jännitä, mutta no,, tärisin ihan älyttömästi ku olin matkalla haastatteluun ja haastatteluhan oli tietenkin englanniksi(eipä oo mun vahvimpia kieliä). Haastattelija osottautu ihan mukavaks, eikä se haasattelu ollukkaa niin kamala. Siinä puhuttiin pari tuntii mun elämästä, miks haluun vaihtoon, jne. Lopulta se sano, et parin viikon kuluttuu sit ilmotetaan, et onko hyväksytty vaihto-ohjelmaan mukaan. Niin no se puhelu tais tullakki jo muutaman päivän kuluttua, eli jälleen nopeaa toimintaa!
Sit olikin vuorossa mieletön paperirumba kymmenien lomakkeiden kanssa. Lomakkeita oli rokotetodistuksesta opettajan suosituksiin, kouluarvosanoista omaan kirjeeseen, valokuva-albumista virkatodistukseen ja vanhempien kirjeestä lääkärintodistukseen sekä vaikka mitä muuta. Hakuprosessin aikana tuli myös tutuksi kirkkoherran virasto, poliisilaitos ja muutama muu valtion virasto...
Hakuprosessi ei ole siitä helpoimmasta päästä, mutta ehkä siinä samalla testataan ihmisten kiinnostus OIKEASTI siitä vaihto-ohjelmasta. Monia tunteja vietin niitä lomakkeita täyttäessä, jonottaessa, passikuvauksissa ja vaikka minkä muun asian kanssa. Oli niin suuri helpostus, kun jokaikinen paperi oli täytetty ja paperit lähti kohti Brittien saarta!
Tässä vaiheessa oon saanu jonkun Brittien elämää ja kulttuuria käsittelevän kirjan, johon pitäis tutustua. Muutaman kuukauden kuluttuu ehkä saisin jo tietääkki jopa perheen. Tässä vaiheessa on vaa jotenkin nii outo fiilis, kun ei ole edes vielä varmaa lähtöpäivää selvillä ja mulla on yleensä ollu tapana tietää tasan tarkkaan, miten, missä ja milloin kaikki tapahtuu...
Tässä vaiheessa en oo vielä paljookaan osannu asettaa odotuksia itse vaihtovuodelle. Toivottavasti kieltä oppis ja varmasti uusia kokemuksia sieltä saa. Kaverit olis tietysti sellanen kiva lisä siihen pakettiin!
Parin kaverin kaa ollaan jo mietitty, et vois pitää yhteiset läksiäiset, ku neki on lähössä myös vaihtoo ens lukuvuodeks. Ja ne läksiäiset tulee olee sellaset, ettei KUKAAN UNOHDA MEITÄ AINAKAAN 50 VUOTEEN!